Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202407102008

 

 

Pieniä kulkuohjeita Verkkosivusto Tyhjäpaperi Copyright Tarja Kaltiomaa

10.7.2024

 

 

Ajankulku ei ole virheellinen teoria

Tarja Kaltiomaa

30.12.2023

 

Ajatus80-kirjan ensimmäinen artikkeli kirvoittaa kirjoittamaan. Ajankulku virheteoreettisesta näkökulmasta on otsikko, jonka sinänsä ansiokas kirjoittaja Matias Slalov on valinnut teorialleen. Sanoisin oman ajatteluni perusteella, että kirjoittaja ei halua todeta ajankulkua virheelliseksi teoriaksi tai asiaksi, muuten hän ei osoittaisi otsikkotasolla teorian olevan virheellinen.

 

Ajasta on nykyään paljon vapautuneemmin kirjoitettu ja luennoitu kuin kirjoituksessa mainitun Parmenideen fragmenttien kirjoittamisen aikana. Sinänsä Parmenideen fragmentteihin teoriansa merkitsemisestä on kulunut runsaasti aikaa. Joten todistetuksi nyt on jo tullut vastaväittämänä, että aikaa on kulunut ja voimme todeta aikaa kuluneen, koska fragmentit ovat haurastuneet ja kuluneet. Ne siis on paikallisesti joskus paljon aiemmin tallennettuja kirjoituksia.

 

Ensimmäisen kappaleen Slalovin kirjoituksesta luettuani intoudun hieman leikillisesti ja huumoripitoisesti kirjoittamaan muistivihkooni, että kirjoittajalla on negatiivarin asenne ja että hän kirjoittaa teoriaansa singulariteettinä. Arvelen tämän johtuvan siitä, että vielä nykypäiväänkään mennessä peruselementtien joukossa ei luetella aikaa ensin. Peruselementtejä luetellaan hieman eri tavoin, mutta niiksi yleensä sanotaan maa, ilma, vesi ja tuli. Kun luettelon ensimmäiseksi elementiksi luetellaan aika: aika, tuli, vesi, ilma ja maa – voidaan alkaa luoda parempia ja kestävämpiä teorioita ajasta ja ajan kulusta.

Yksittäisenä tarkastelijana ja teorian pohtijana ajasta ei tosiaankaan saada kummoista totuutta irti. Mutta kun viitataan aika-käsitteen osalta nykyaikana siihen, että voimme todeta jopa rauhallisella paikkakunnalla, että muita ihmisiä on kokemassa samaan aikaan aikaa eritavalla kuin me tarkastelijana, Slalovin virheteorialta hänen itsensäkin onneksi putoaa pohja.

 

Slalov luettelee artikkelissaan seuraavasti:

 

olemassaolon tulevaisuus

olemassaolon nykyisyys

olemassaolon menneisyys

 

Kaikki nämä käsitteet pitää todeta suhteessa paikkaan, maailmaan. Maailma on ”paikka”, jossa ajalliset asiat, ajallisuus, tapahtuu.

olemassaolon tulevaisuus - oletukset

olemassaolon nykyisyys - havainnot

olemassaolon menneisyys – jäljelle jääneet jäljet (todisteet)

 

Aikaa tarkkaileva henkilö on ihminen. Maapallon fysikaaliset olosuhteet ihmiselle ovat myös kaikkia peruselementtejä aikaa, tulta (energia), vettä, ilmaa ja maa (paikka, maailma). Kun nämä perusoletukset otetaan huomioon – mitä ilman ihmistä ei ole tarkkailijana – ajan kulun voi kokea ja jopa tuntea. Asia on runoudessa usein todettu ajatus, toteama.

Maa, paikka on pysyvä maailmallinen todellisuus ihmisellä. Ihmisellä on kuitenkin hyvin erityisiä ja erilaisia aistikokemuksia, koska henkisyyteen perustuvina kojeina biologiset aistit ovat yksilöllisiä, vaikka ihmisen lajiominaisuudet näyttävät tekevän biologisista aistimiskojeista kuin ne olisivat yhtenevät kuin auton varaosat. Näin ei ole ja oma teoriani on kerrottuna kahdessa käsitettä fenonyymi kuvaavassa julkisesti tuotetussa artikkelissa: Filosofia: Tyyppi kuin tyyppi, fenotyyppi fenonyymi sekä Fenonyymin ilmenevät. Voitaisiin ajatella biologian ihmisessä olevan kovin vahva lajia yhtenäistävä perusterveyden tuottava perintö, mutta koska ihmisellä on henkinen perustansa (kirja Kristillinen filosofia), biologiset aistimiskojeet ihmisellä voivat hyvinkin tuottaa erittäin yksilöllisiä havaintoja ja aistimisia.

 

Lisäksi tunnettu fyysikko Stephen Hawking kertoo kirjassaan Ajan lyhyt historia, että maapallo sijaitsee tai ”sijaitsee” aika-avaruudessa. Tämä väite on tuonut ihmiskunnan uuteen avaruudelliseen tilanteeseen. Olemme maapallon historian aikana oppineet vähitellen tuntemaan maapallo-tyyppisellä planeetalla, ns. kiviplaneetalla aurinkokunnassa, vallitsevan fysiikkatodellisuuden. Tämä fysiikan kupla maapallolla vallitsevana todellisuuden rajaajana ja mahdollistajana tuottaa ihmisolennolle normaalin todellisuuden, joka on ihmisen aistiensa varassa toteama havaintomaailma. Lisättyä todellisuutta tuotetaan nykyään erilaisin ulkoisin kojein: kamera, mikroskooppi, teleskooppi jne. Tämä kaikki tieto alkaa horjuttamaan sellaista kieltämiseen ja rajallisuuteen perustuvaa ajattelua maailmasta kuin Slalovin kirjoituksessaan tuomat näkökulmat ovat.

 

Stephen Hawkingin aika-avaruusteoria mahdollistaa useita samanaikaisia ajallisia kokemuksia jo sinänsä, mutta sen perusteella on mahdollista tuottaa laajempialaisia avaruusinfrastruktuuriteorioita Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa mukaellen.

Kirjoituksessaan Matias Slalov viittaa siihen, että ei olisi olemassa ajan virtaa tai ajan kulumista todistavaa mahdollisuutta todellisuudessa. Luettelen tähän kuitenkin useita yleisesti läntisessä maailmannäkemyksessä tuttuja ajan kulumista osoittavia todettuja mahdollisuuksia: kello, kalenteri, päiväkirjat, patina ja kulumisjäljet. Muitakin vastaavassa tarkoituksessa käytettäviä mahdollisuuksia varmasti löytyy.

 

Tulevaisuusteoria voidaan todistaa yksinkertaisesti heittämällä pallo vierimään.

 

 

 

Kuva 1: Henkilö heittää pallon vierimään. Näkökentässä näkyy pallon osalta sen tulevaisuutta.

Aika-avaruuden jatkuvuus ja tulevaisuus tulee todistettua samaan tapaan.

Kuva 2: Planeetta liikkuu avaruudessa. Voimme havaita ja myös uskoa planeetan tulevaisuuteen aika-avaruudessa (uutta ajallista ajattelua ja teoriaa).

Kokeminen ja todellisuus ovat eri asioita.

Planeetta etenee aika-avaruudessa hitaasti. Tulevaisuus todistettu. Menneisyys todistettu. Nykyhetki on jokaisella omansa.

 

Kirjallisuutta:

Stephen W. Hawking (1988, 1996) Ajan lyhyt historia, Suomenkielinen laitos 978-951-0-39486-1.

Tarja Kaltiomaa (2013, 2022) Kristillinen filosofia 978-952-81-1055-2 Painettu Suomessa Mediapinta.

 

Kirjoitus sai hylkäävän, mutta kannustavan päätöksen ajatus-kirjan toimitukselta. Suositus on julkaista kirjoitus omassa blogissa.