|
Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Linkit korjattu 23.2.2023 TK |
|
Vihreä Leikimme väreillä: vihreää. Kodin lähellä oleva luonto tarjoaa ajatusmaailman, josta löydän elämääni vihreitä sävyjä. Keväällä kukkia istuttaessani laitoin jalkaani saappaat ja otin mukaani paperikassin. Paperikassin tekstit olivat monikielisiä ja merkitykseltään tärkeitä. Kävelin kodistani vain pienen matkan ja luonto tarjosi kukkuruukkuja varten haketta. Hake ei ollut syntynyt itsestään, vaan sitä on tehty lähimetsikköön. Hake löytyi lähimetsiköstä. Vihreää asiaa. Meidän metsämme ovat vanhoja metsiä. Metsä uudistuu. Metsä ruokkii ihmisiä tarjoamalla sekä ravintoa että ajatuksia. Hän istuu kannolla ja tekee haketta. Hän uskoo, että sitä tarvitaan. Tekeekö hän haketta sen vuoksi, että hän saa aikansa kulumaan haketta tehdessään. Hän tekee haketta sen vuoksi, että hän uskoo sitä tarvittavan. Hake löytyi. Haketta tarvittiin. Kukaan ihminen ei ole kaikkivoipainen. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme kaiken aikaa. Yksi tekee yhtä ja toinen toista. Jotta yksi ihminen voi tehdä ympyrän, tarvitaan monta ihmistä tekemään kehää ja lopulta ympyrä sulkeutuu. Ympyrä havaitaan hyväksi ja luodaan lisää ympyröitä. Ympyrät alkavat elää. Ympyrät elävät kuin ristikkäisellipsit tietokoneruudulla. Ajatus elää. Ajatus saa voimia luonnosta, ajatus vahvistuu, luonto vahvistuu. Ihminen ihmettelee. Ihminen ihmettelee luonnon luomisvoimaa ja luonnon monipuolisuutta. Vihreä virkistää ihmistä. Vihreä aate vahvistuu. Vihreä ajatus vahvistuu. |