|
Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Linkit korjattu 23.2.2023 TK |
|
Oranssi Oranssi on ystävyyden väri. Minun mielestäni. Tuo on sama asia, kun leikkivät lapset kyselevät toisiltaan mielivärejään, minun mielestäni. Ikkunaverhoissa laulavat perhoset, kaikenväriset, laulavat ja tanssivat. Joskus joku ilmiö kertoo siitä, että näky tarjoaa ihmiselle luonnon kauneutta nähdäkseen, joskus joku näky kertoo siitä, että jossakin on ystävä tarvitsemassa apua. Joskus joku tunne kertoo siitä, että nyt ei auta tehdä mitään ja joskus joku tunne kertoo sitä, että jotakin on mahdollista tehdä. Istutin Laajalahden rannalle tammipuun kauan sitten, vai istuttiko sen joku muu. Tuo tammipuu kertoi minulle jotakin ihan vain olemuksellaan, kun olin sitä kuvaamassa muutama vuosi sitten. En silloin tarttunut tuohon asiaan, vaan se on vasta nyt muodostumassa ajankohtaiseksi. Tähtitaivaita seuraavat monet. Niin seurasin minäkin. Jostakin syystä juuri Otava-kuvio on ollut kuvio, johon yleensä kiinnitän huomiota. Näen sen aina, ja niin varmaan monet muutkin ehkäpä suomalaiset, miksi on niin. Ehkäpä tuo tähtikuvio yrittää sanoa meille jotakin, ja kun me joskus oranssin merkeissä tuon ehkä suuren ja ehkäpä mieluisankin työn olemme saattaneet ihmisten ilmoille ja työn merkkeihin, niin jokin muu tähtikuvio meille suomalaisille alkaa olla merkitsevämpi. Miten lienee tähtimerkkejä voimme tulkitakaan? Miltä minusta ihmisenä tuntuu, kun joku minulle tärkeä ei aina edes tuntemani, vaan minulle tärkeä ihminen tarvitsee apua. Tuntuu usein siltä, että jotakin pitäisi tehdä, ja usein omalla tavallani teenkin, vaikka en metsästä kunniamerkkejä, kuten ei kai kukaan muukaan, ei vain. Sitten se, että on niin paljon vaikeampaa olla sinä ihmisenä, joka tarvitsisi auttavan käden. Ei voi oikein sanoa mitään, vaikka ehkä näyttäisi siltä, että mesoaa koko ajan. Joka tapauksessa olen yrittänyt auttaa luontoliittoja ja liito-oraviakin vähintään rukouksilla. Mitä tarkoittaa sinulle tammi ja mitä tarkoittaa sinulle otava? Jos olet ystävä mulle, voinet tuon asian itsellesi selvittää. Oranssi on ystävän väri, ei hätiä mitiä, meitä on paljon Suomessa, jotka voimme olla ystäviä toisillemme ja suomalaisina tietenkin muillekin ihmisille. Ystäviä ja auttajia. On varmaankin joskus yllättävää sekin, että meillä on jokaisella omat osaamisalueemme. Minä kirjoitan sukkelaan ja sujuvasti, sen osaan ja ehkä myös jotakin muutakin, mutta en osaa kirjoja painaltaa enkä harjoittaa kustannustointa. Vai olisiko siis vain opeteltava sitäkin? Olen kirjoittanut käsikirjoituksia kristillisestä filosofiasta, ja tämä on ajankohtainen asia nyt jo vihdoinkin ja sanoin viimeistään. Katso toisaalla näillä sivuilla aiheesta lisää. Hymyillään, kun tavataan, liikenteessä oranssi pusero huomataan :-) |