Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1201302211619

Linkit korjattu 23.2.2023 TK

 

 

Tieto, talous ja taiteilijat

 

On hienoa, että pienessä maassamme on paljon ihmisiä, jotka seuraavat elämänmenoa ja mediaa. Taiteilijat ovat jo vuosisatojen ajan seuranneet elämänmenoa ja herkästi kertoneet ja tallentaneet vaikutelmiaan kirjoihin, kansiin ja tauluihin. Yleensä talouselämän vaikuttajat eivät ole mielestäni riittävästi tukeneet heitä ihmisinä. Taiteilijatkin tarvitsevat ruokaa, vaatteet, kodin, liikkumismahdollisuudet elämänsä aikana. Sellainen menttaliteetti, että taiteilijasta odotetaan päästävän eroon, jotta sitten hänen kuolemansa jälkeen voidaan hyödyntää hänen työnsä, pitää jo tällä vuosituhannella olla ohitse. Elämme siis uutta aikaa, uutta vuosituhatta. Inhimillisyys ja lähimmäisenkunnioitus ja rakkaus pitää vähitellen saada sijaa sentään kristittyjen ihmisten elämässä, kristittyjen ihmisten alueella! Lahjakkaiden ihmisten tulee saada kunnon tuotto työstään elämänsä aikana!!!!!!! Usein taiteellisesti lahjakkaat ihmiset eivät samanaikaisesti ole talouslahjakkaita. Talouslahjakkaat hyötyvät monella tavalla taiteilijoiden työstä, joten taiteilijoidenkin tulee hyötyä talouslahjakkaiden työstä vastavuoroisesti. Filosofiassani on lauseke “Tänne me aina palaamme!”

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa