Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1201302211557

Linkit korjattu 23.2.2023 TK

 

Ihmisillä on vastuu

 

 

Vastuullinen ihminen kantaa huolta ympäristöstä ja vaikuttaa asioiden parantamiseen. Ympäristöstä huolehtimiseen liittyy tietenkin materiaalikierto ja materiaalikierrätys. Vastuulliset ihmiset omassa ympäristössään vaikuttavat parhaansa mukaan, että näistä asioista huolehditaan jo esimerkiksi tavaratuotannossa. Uusien tuotteiden suunnittelijoilta voidaan edellyttää, että he tuotteen suunnittelussa huomioivat ja suunnittelevat koko uuden tuotteen materiaalikierrätyksenkin. Tätä toimintaa voidaan kohdistaa myös jo markkinoilla oleviin tuotteisiin. Uusi motto tavaratuotannossa voisi vähitellen olla "Ei se määrä, vaan laatu". Laatutuote kestää sellaisenaan sukupolvelta toiselle. Toisaalta tuotannossa olevalle massatavaralle suunniteltu kierto sopivasti saattaa jopa parantaa työllisyyttä ja muutenkin virkistää taloutta.

 

.

 

 

 

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa