|
Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Linkit korjattu 23.2.2023 TK |
|
Mietelmiä avioliitosta Avioliitto on puolisoiden keskenään hyväksymä ja yhteisöllisesti siunattu pariskunnan siis miehen ja naisen välinen liitto. Tällä pyhitetyllä liitolla turvataan elämän jatkuvuus, niin että aviopuolisot suostuvat kunnioittamaan toisiaan; ja huolehtimaan ja varjelemaan perheeseen siunautuvia lapsia. Perhe on yhteiskunnallisesti yhteiskunnan perusrunko. Perhettä tukevat molempien puolisoiden suvut. Avioliitto on lupa puolisoiden väliseen keskinäiseen läheisyyteen, seksuaalisuus on tarkoitettu lujittamaan liiton ja puolisoiden keskinäisen rakkauden. Kaikki muut ihmissuhteet perheissä ja suvuissa ovat seksittömiä. Perhe ja suku menestyy parhaimmin, kun perheen ja suvun jäsenet kunnioittavat toinen toisiaan ja toimivat oikein ihmissuhteissaan. Ihminen on yksiavioinen laji. Ehkäpä elämässä onnistumisen ja suoriutumisen paineita kannattaisi vähentää. Yksi esimerkki tästä on se, että avioliiton onnistumista ei mittaa niinkään se, että jos avioliitto joskus päätyy eroon, vaan avioliiton onnellisuus ja puolisoiden tyytyväisyys liittoonsa. Aviopuolisoiden kannattaa tutustumisvaiheen jälkeen hyväksyä toinen toisensa sellaisinaan, samalla tukien toisiaan niin, että ongelmat eivät pääse kasaantumaan. Lapsen paras turva on vanhempien, isän ja äidin, välinen rakkausavioliitto. |