Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1 Kristillisyyden perusajatuksia versio 3 osa 3/2012

TKK!201202220828

Linkit korjattu 22.2.2023 TK

 

Usko

 

”Usko ilman ymmärrystä on kuin säkki ilman suuta”.

 

Jokaiselle ihmiselle on suotu ymmärrystä hänen omaan tarpeeseensa sopiva määrä, ei enempää eikä vähempää. Helpointa ihmiselle olisi, jos hän aina voisi pitää lapsenuskonsa ilman epäilyä. Mutta kun Aatami aikojen alussa otti vastaan Eevan tarjoaman omenan, siitä hetkestä lähtien ihminen on myös epäillyt. Kehitystä ei olisi tapahtunut ilman epäilyä. Ihminen olisi ollut paratiisissa osa muuta luontoa, onnellisena kuin iloinen apina.

 

Jumala antoi ihmiselle järjen, jota hän voi käyttää. Hän antoi ihmiselle epäilyn, pohtimisen, viisauden, ymmärryksen. Voiko ihminen ymmärtää Jumalaa? koskaan.

 

Yllä oleva sananlasku tarkoittaa, että usko vaatii vuorovaikutusta. Usko vaatii henkistä vuorovaikutusta ihmisten kesken, uskontokuntaan tai seurakuntaan sekä Jumalaan.

 

Jumalan viisauden ymmärtäminen alkaa, kun ihminen tästä ajasta katsoo ihmisen historiaa menneisyyteen päin. Voin sanoa, Jumala on.

 

Olla on Jumalan teonverbi.

 

Ihminen itse on kovin touhukas ja tekevä. Hän touhuaa niin kovin, että pohtimiseen hän ei jätä itselleen aikaa. Nykyihminen kyllä mielestäni pääasiallisesti epäilee, mutta hän ei juuri pohdiskele ja ajattele. Kun on ensin epäily ja käyttää järkeään pohdiskeluun ja miettimiseen, sen kautta voi kukin ihminen päästä ymmärrykseen. Kukin ihminen voi tietenkin valita kohdallaan oman suhtautumisensa. Jos ihminen valitsee lapsen uskon ilman epäilyä, hänen uskonsa on ilman vuorovaikutusta ja ilman suurempaa ymmärrystä. Säkki ilman suuta.

 

Milloin ihminen tarvitsee uskoa?

 

On täysin varmaa, että uskoa ihminen tarvitsee ainakin silloin, kun hänellä on hätä sielussaan tai hätä keho-olomuodossaan eli ihmisenä. Hätä elämässään. Hätä lapsistaan ja puolisostaan, kotieläimestään.

 

Kun ihminen uskoo, hän luontevasti voi huolensa kanssa kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää apua.

 

Jos hän ei usko, hän voi kääntyä Jumalan puoleen ja rukoilla, jos hänelle on niin opetettu. Koska, kun ihmisellä on hätä, hän löytää uskonsa. Minulla on oma uskoni, joten minun on vaikea kuvitella ihmistä, jolla ei ole uskoa. Arvelen, että usko on ihmisen sieluun sisäänrakennettu ominaisuus.

 

Kun ihminen uskoo Jumalaan, hänen on helpompi uskoa myös itseensä. Kun ihminen uskoo itseensä oikealla tavalla, hänellä ei ole pienintäkään epäilystä omasta sielustaan, oman sielunsa ainutlaatuisuudesta. Kun ihminen uskoo sieluunsa, hän ei pelkää mitään. Hän ei pelkää edes kuolemaa. Erikseen kuitenkin sanon, että pelontunne sinänsä on ihan normaali, ihmiselle tarpeellinen tunne. Pelon tunteen ei tule olla kuitenkaan puristava, jatkuva tunne. Pelkoa tarvitaan varoitukseksi vaaratilanteissa.

 

Minä olen itse kokenut tuon pelon, jolla on kuristava ote ja jolla ei tuntunut olevan loppua. Tuo pelon tunne alkoi 1990-luvulla, kun Suomessa tuntui kaikki toivo menneen. Tuolloin minä annoin maailman nykyaikaisten opetusten ”tulla ylleni” ja elin vain tuon opetuksen varassa. Minä olin kuolla.

 

Lapsella on maailmaan tullessaan lapsen usko, hänen kätensä on Jumalan kädessä. Vähitellen, kun hän varttuu, hän väistämättä kohtaa nykyaikaiset opetukset. Jos lapsen uskoa ei vahvisteta esimerkiksi uskonnon opetuksen avulla, hän elää jatkuvassa pelossa. Hänen pelkonsa on kuolemanpelkoa, pelkoa, että valo sammuu ja kaikki päättyy. Hän voi mielessään kuvitella sen monta kertaa ja hänen uskonsa ei ainakaan vahvistu. Nythän lapsille opetetaan, että meillä on vain se mitä voimme nähdä. Hänelle ei, uskonnon tunteja lukuun ottamatta, opeteta mitään selviytymiskeinoa kuolemasta. Lapsen alkuperäinen usko kantaa monta vuotta, mutta se hiipuu, jos sitä ei vahvisteta tässä maailmassa.

 

Lapsella on maailmaan tullessaan aina myös viattomuutensa. Kun ihminen on viaton ja synnitön, hän on helppo uskoa Jumalaan ja elämään.

 

Tällä hetkellä meidän kristittyjen tärkein opetus nojaa Raamattuun. Raamattua tulee tarkastella oman aikansa hengentuotteena. Raamatussa luvataan ikuista elämää, mutta tuolloin ei ollut kovin paljon todisteita siitä, että ihmiselämä näkyvässä muodossaan jatkuisi ja kantaisi eteenpäin. Siksi ihmiselle korostetusti opetettiin, että täyttäkää maa ja lisääntykää. Nyt meillä on maapallolla jo toisenlainen tilanne. Näkyvää ihmiselämää on yllin kyllin. Tähän ei tosin vieläkään kuulu tuudittautua.

 

Vanhan testamentin aikana ja siitä eteenpäin uhkina oli nälänhätä, erilaiset luonnon mullistukset, taudit ja muut vitsaukset. Jumalat pelkäsivät, että ihmiskunta ei ehkä selviydy. Jeesuksen aikana ajanlaskumme alussa nämä uhkat olivat jo vähäisempiä, joten voitiin keskittyä ihmisten opettamiseen. Nykyihmisen pelottavimpia uhkia ovat ydinsota, taudit, biologiset aseet, tieteellinen tutkimus, synnillisyys ja synnillinen elämäntapa.

 

Tieteellinen tutkimus todellakin on yksi suurimmista ihmiskuntaa ja maapalloa uhkaavista peloista. Tieteellinen tutkimus ja sen pohjalta tehtävä tiedottaminen tuhoaa tavallisen ihmisen uskon tulevaisuuteen. Lähes jokaisen tieteellisen tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset tiedotetaan suurelle yleisölle. Päivittäin ihmisille luodaan uusia uhkakuvia jostakin uudesta tutkitusta uhasta. Ihmisten pelkoa lietsotaan ja vahvistetaan. Tieteellisen tutkimuksen uhka on myös sitä, että löydetään uusia asioita materiamaailmasta ja henkisen maailman kunnioitus ja tunteminen jää yhä enemmän piiloon. Synnistäkin on tehty tiedettä ja sitä levitetään kuin uskontoa elämäntavaksi, mikä on väärin.

 

En tietenkään halua tuomita kokonaan tieteellistä tutkimusta. Sen avulla on saavutettu useita merkittäviä nykyajan elämää helpottavia tuloksia.

 

Ennen kuin ihminen alkoi ajatella kovin tieteellisesti, hänellä oli luonnollinen usko Jumalaan, myös länsimaisella ihmisellä. Ihminen heittäytyi elämään, koki yleensä varsin ankaran ja julman elämän ja kuoli pois luottavaisena – käsi Jumalan kädessä. Sitten ihminen alkoi pohtia, hän ehkä kutsui Jumalaa, mutta kukaan ei näyttänyt vastaavan. Ihmisestä alkoi tuntua, että heidät on jätetty yksin. Tuli pettymys. Ja lopulta Jumalan olemassaolo kiellettiin kokonaan, uskoa ei enää riittänyt. Miten on tänä päivänä?

 

Minä suorastaan kehotan ihmisiä epäilemään, jos siltä tuntuu. Arvelen, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät haluakaan epäillä vaan uskoa. Uskoa, jotta energiaa riittää itse elämiseen ja voisi iloita elämästä. Kuin lapsi.