Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1 Kristillisyyden perusajatuksia versio 3 osa 3/2012

TKK!201202220756

Linkit korjattu 22.2.2023 TK

 

Toivo

 

Kun meillä on toivoa, meillä on jo paljon. Toivo saa mielessämme aikaan hieman iloa. Ilo lisää energiaamme. Ilo on rakkauden kipinä. Murheen laaksossa vaeltaessaan, kun ihminen jo uskoo ja kun hän sitten uskaltaa hieman toivoa, hänen mieleensä voi syntyä rakkautta.

 

Kun ihminen saa mieleensä rakkautta, hänen voimavaransa alkavat kasvaa. Rakkaudesta olen jo aiemmin kertonut, että kun rakkautta tuhlaa, rakkauden voimavarannot lisääntyvät.

 

Rakkauden fyysisestä puolesta olen kertonut, että rakkaus tuntuu lämmöntunteena sydämessä.

 

Toivo tulee vasta uskon jälkeen, koska uskoa pitää olla, että uskaltaa toivoa.

 

Toivo on sitä, että ihminen ryhtyy tekemään asioita eikä jähmety paikoilleen.

 

Toivo on voima, joka saa ihmisen ryhtymään työhön, kun hän näkee, että jotain voi olla tehtävissä. Toivo vie ja kantaa eteenpäin, vaikka kuulisit itsellesi sanottavan, että yhden ihmisen ei kannata mitään tehdä. Silloin, kun sinulla on toivoa, sinä et enää ole yksin. Kun sinä olet murheen laaksossa, sinulla on uskoa ja kun sinulla on toivon pilkahdus, sinä voit mennä ulos luontoon ja istua hetkeksi kannolle tai kivelle. Sinä istut siinä ja pieni lintu visertää puussa. Mielesi täyttyy ilolla ja rakkauden energiasi kasvaa. Myös jos olet kadottanut uskosikin, ulos luontoon meneminen auttaa.

 

Ihminen on luonnoltaan joskus hieman ahne. Tässä vaiheessa suosittelen hieman ahneutta. Sinulla on usko ja toivo, ja rakkauden energiasi on alkanut kasvaa. Ole tuolloin ahne sille, että kun kuljet polkua pitkin ja näet polun varrella mieleisesi värisen kukkasen, anna tuon kukan puhua sinulle värillään. Ime sieluusi tuon kukan väriä. Elämänilosi kasvaa edelleen. Värien ahnehtimista voi harrastaa luonnossa ja myös muualla, esimerkiksi taulunäyttelyssä, vaatekaupassa, ikkunaostoksilla, piirtämällä ja maalaamalla, kutomalla, ja hoitamalla puutarhaa kukin luonteensa ja taipumustensa mukaisesti niitä kuunnellen.

 

Jos maailman opetukset olisivat kohdallaan, ihmisellä voisi olla melko suuri luottamus siihen, että hänen oikea rakkautensa tulee kohdalle. Tämän voi laskea tieteellisesti: rakkauden vetovoima on suurempi kuin maan painovoima.

 

Muusikko sanoo konsertin juonnossa yleisölle kehotuksen ”Pää, sydän, munat”. Tämä on nykyihmiselle siinä mielessä hyvä kehotus, että ihmisille on erittäin tarpeellista muistuttaa siveellisyydestä. Toiseen ihmiseen täytyy tutustua ihmisenä ennen kuin hänen kanssaan voi mennä sänkyyn. Tätä sananlaskua voidaan vielä kehittää edelleen ”Pää, sydän ja jalkapohjat”. Tämä tarkoittaa sitä, että rakkaus antaa ihmiselle energiaa, jolloin hänelle on tärkeintä toimia oikealla tavalla elämässään kaikin tavoin. Vanhaan aikaan ihminen vain näki silmillään rakkauden kohteensa tämän ollessa kauniisti puettuna (tietenkin) ja se riitti heille sen energian kertymiseen, että mies rakensi vaikkapa linnan rakkaalleen. Kun linna oli valmis, ylimys nouti rakkaansa luokseen.

 

Jos yllä mainitun sananlaskun sisällöksi yleisesti hyväksyttäisiin ’pää, sydän, munat/munasarjat’, ihmisyydessä korostettaisiin lisääntymistoimia ja niihin liittyviä toimintoja ja käytöstapoja pidettäisiin tietoisesti tärkeimpänä toimintona. Tällaisesta tulee mieleen eläinlaji, jossa kokoonnutaan yhteen ja arvostettuna aikaansaannoksena tässä syntyvästä energiasta pidettäisiin sitä, kuinka monta naarasta tulee siitettyä. Tärkeätä ei edes olisi se, kumpi – uros vai naaras – olisi kyseisestä siitoksesta vastuussa, vaan itse siitos ja mahdollisen jälkeläisen syntyminen vaikkapa ilman harkintaa – kuten näin menetelleen luonnon oikeus on – olisi arvokkain päämäärä parinmuodostuksessa.

 

Kun ihmiset osaavat arvostaa enemmän sananlaskua ’pää, sydän, jalkapohjat’, arvostus on huomattavasti enemmän ihmisyyttä ja ihmisiä, ihmisen olemusta, kunnioittavaa. Ihmisellä – ei miehellä eikä naisella – ole minkäänlaista velvollisuutta antautua tai ryhtyä lisääntymiseen liittyviin toimiin ellei heidän sosiaalinen asemansa ole sellainen, että kyseinen toimi olisi yhteiskunnallisesti heidän itsensä puolesta niin kunnioittava kuin se parhaimmillaan on. Ihminen on ihminen. Ihminen ei ole eläimeksi tarkoitettu. Ihmisellä on hänen henkensä, hänen sielunsa. Ihmisyydessä lisääntymistoimi tarkoittaa enemmän opetustointa ja opetusvelvollisuuden vastaanottamista kuin varsinaisesti lisääntymistä kuten eläinmaailmassa näyttäisi usein olevan lisääntymisessä on kyse. Kun ihminen – nainen – saa lapsen, hän sitoutuu noin kahdenkymmenen vuoden kestävään opetustoimeen. Tällaista velvoitetta, velvollisuutta, ei hänelle voida mitenkään asettaa tai vaatia ilman hänen itsensä suostumusta ja hänen asemansa huomioon ottamista. Siitostoimessa toisena osapuolena on mies. Mies ja nainen yhdessä ovat vastuussa tulevasta opetustoimesta syntyvän lapsen suhteen. Kummankaan sukupuolen edustajaa ei voi mitenkään vaatia siitostointa tekemään eikä siihen alistumaan. Ei ainakaan kehittyneen yhteiskunnan jäseniä.

 

Ihminen on luonnon lakien alainen olento maailmankaikkeudessa siitä huolimatta, että hän ei ole eläin. Ihminen on yhteisönsä jäsen, osa omaa sivilisaatiotaan. Luonnon lakien mukaan jokaisessa kahden eri sukupuolta olevan ihmisen välisessä yhdynnässä luonto voi ajaa maailmaan syntymään uuden lapsen. Tätä luonnon oikeutta ei periaatteessa voida täysin murtaa edes ehkäisykeinoilla. Jokainen kerta, kun nainen suostuu yhdyntään miehen kanssa tai joutuu siihen suostumattaan, hänellä on luonnon mukainen mahdollisuus tai riski saada kohtuunsa hedelmöitynyt muna, josta alkaa kehittyä ihmisen sikiö. Raskaus on luonnon pyhittämä, mutta naisella itsellään tulee olla valta omaan kehoonsa ja vain hän itse voi päättää raskauden jatkumisesta tai mahdollisesta keskeyttämisestä. Tätä asiaa säätelevät yhteiskunnan lait ja asetukset sekä lääkäritoimi. ’Pää, sydän, jalkapohjat’ periaatteena tarkoittaa, että jokaisella ihmisellä tulee olla sivistyksellinen oikeus kieltäytyä yhdynnästä, sekä miehellä että naisella. Miehen ja naisen keskinäinen pyhä avioliitto on turvallinen yhteiskunnallinen sopimus siitä, että mahdollisella pariskunnalle syntyvällä lapsella on yhteiskunnallinen siunaus syntyä yhteisön jäseneksi.

 

Sananlasku ’pää, sydän, jalkapohjat’ tarkoittaa mielestäni myös sitä, että ihminen voi ensin ajatella, hän voi tuntea ja hän voi toimia niin kuin pitää itse oikeana itselleen toimia. Toivo antaa ihmiselle voimaa toimia, äly ja tunteet ohjaavat häntä toimimaan mahdollisimman oikealla tavalla. Ihminen voi aina jo päätöksen tehtyäänkin omien jalkapohjiensa varassa myös kääntyä takaisin. Ihminen on kätevästi rakennettu olento. Hänellä on hänen päänsä, jolla hän voi itse ajatella. Hänellä on hänen sydämensä ja hän voi tuntea, olla tunteellinen. hänellä on hänen jalkansa, joiden avulla hän voi kulkea valitsemaansa suuntaan ja tarvittaessa kulkea eteenpäin, kääntyä haluamaansa suuntaan tai jopa takaisin.