|
Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa |
|
Lappilainen villirumpu Lappilainen villirumpuni kutsuu ja käskee iskemään tahtia, käskee lyömään sävelet ilmaan, kehottaa napsuttamaan kuvat, sävelkulut, sävelkuviot taivaisiin, ilmaan siis, rumpukuviot, hitaat, mietteliäät ja tyynet, rauhaisat, hitaat, voimakkaat, voimalliset: tuo kaikki löytyy rummusta. Musiikki on universaalia kieltä. Niin on ystäväni. Ihmisen on mahdollista muistaa menneisyytensä. Muistan monia ikiä, monia tekoja, monia itkuja, monia nauruja. Muistan ystäviä, heidän kasvojaan, muistan hikipisaroiden valuvan työtä tehdessä, muistan elämää, muistan muistamista. Ihminen ihmettelee, ihminen elää. Ajattelen lempeästi nykyihmistä. Energian sijaan kaikki lasketaan seteleinä ja kolikoina. Hymy voidaan vääntää naamalle vasta sitten, kun tiskin yli kulkee monta sataa euroa, joskus jo kolikosta, mutta rahaa siihen tarvitaan. Palveluihmiset jaksavat vielä hymyillä, en minäkään. Soitto raikaa yössä, tuntuu kuin oisin vankina maailmassa ja niin olen, aion ollakin. Me kaikki olemme ihmisiä, vankina maan. Olen jo liian painava pyrähtämään lintuna lentoon, levittämään siipiä, kohoamaan pilvien yksinäisyyteen. Paikkani on maa, olentoni on villirummun soittaja, ihminen vaan. Soitin rumpua yössä, soitin sitä vaaran harjulla, soitin itkua yössä. Pääsin takaisin kaupunkiin, en ole menettänyt yhtään mitään, en edes mielenrauhaa, olen löytänyt pitkän muistini rumpuni, elämän myötä, kirjoittamalla. Kun löytää muistinsa, ei menetä edes järkeään, mutta voi tietää enemmän kuin he, jotka kulkevat vain lyhyen matkan kerrallaan. Kuljen pitkää matkaa, matkatavaranani on muistini, rumpu tallentaa sävelet yöhön, kuva kertoo enemmän kuin monet sanat, kuvani on satamataulu, jossa on yksi tarinoistani, tarina vuosituhantinen. Aikaleima 200607130819 Copyright © Tarja Kaltiomaa |