Aikaleima Copyright Tyhjäpaperi © Tarja Kaltiomaa
202011261109

 

Kirjoitus on julkaistu Espoon Kirjailijat ry:n blogisivulla 19.11.2020,

Espoon Kirjailijat ry:n hallituksen jäsen Raija Viirret on muokannut tekstin EK:n sivustolle sopivaksi.
www.espoonkirjailijat.fi

 

 

Vietin lapsuuteni Oulun Tuirassa noin 10-vuotiaaksi saakka. Pihaleikit olivat lasten keskuudessa yleisiä. Tämä tapahtui ennen television valtakautta ja muistan mieluisasti myös aikuisten osallistuneen toisinaan lasten pihaleikkeihin. Pihaleikkejä oli edellä mainitun tikkuleikin lisäksi mm. polttopallo, kymmenen tikkua laudalta, vaatteiden värien mukaan eteneminen, poikien sotaleikit ja tyttöjen kotileikit. Kotileikkejä me tytöt leikimme kesällä huovan päällä pihanurmella ja talvella tallasimme lumeen toiveiden mukaisia huoneistoja. Pohjan poika ei palele, eikä tyttökään.

 

Pihalla leikittiin myös teatteria, jossa yleisin teatterikappale oli ”apina ja gorilla kävelivät torilla”. Tämän lienee serkkuni yhä muistavat.

 

Linkit korjattu 21.2.2023 TK

 

 

 

 

Tarja Kaltiomaa

 

Espoon Kirjailijat ry

 

21.10.2020

 

Blogikirjoitus: Ja niin elämä jatkuu…

 

Ennen ajanlaskun alkua maapallolla elettävää ajankohtaa ja mennyttä aikaa määritettiin vallitsevien kuninkaiden nimillä. Raamattu on kirjoitettu yhteiseksi muistikirjaksi Jeesuksen syntymän ja kuoleman jälkeisenä aikana. Kansa on aina tiennyt vallitsevat kuninkaansa ja Euroopan joskus tilkkutäkiksikin kutsuttu maanosa on ollut kansojen ja kuninkaiden elämän ja taistojen tanner. Olen viime aikoina toisinaan miettinyt lasten leikkiä, jossa suuri ympyrä on maa, yksi lapsista seisoo ympyrän keskellä, toiset lapset sen ulkopuolella. Lapsi, jolla on ympyrän ulkopuolella tikku kädessään, heittää tikun ympyrän sisälle. Siitä kohdasta, johon tikku osuu, vallataan ympyrän ulkopuolelta heittäneelle lapselle oma maa, joka rajataan pois alkuperäisestä ympyrästä. Ympyrän sisällä seissyt varmaan voi laajentaa ympyräänsä, mutta en nyt aikuisena ihmisenä muista, miten leikki jatkuu ja miten se päättyy. Ihmisillä on luonnostaan oman tilan varaamiseen taipumusta. Suurilla kansojen johtajilla on ollut tarve saada maata omalle heimolleen ja sukukunnalleen.

 

Kansat mailleen jo asettuneet, sanon jossakin runossani.

 

Jo pitkään elämää nähneenä kirjailijana olen käynyt läpi monet kulkutaudit. Elämäni aikana kulkutauteja on sanottu influenssaksi ja lievempää räkätautia flunssaksi. Maapallon elämässä ihmisen osaan kuuluu myös kärsimystä, on aina kuulunut.

 

Olen ihan lapsesta saakka lukenut paljon. Kirjoihin on kirjattu suuria ihmiskohtaloita ja myös suuria kärsimyksiä.

 

Lukijana olen vähän ihmetellyt nykyistä pientenkin kärsimysten välttelyä. Elämme ihmiskuntana loisteliasta aikaa, jossa kaikki elämän mukavuudet ja haaveet ovat toteutuneet.

 

Lukijana tiedän, että toisin kuin edellä kuvatussa lasten leikissä, maa-alueiden valtaaminen on ollut veristä sotaa, jossa sumeilematta on tapettu sotilaita kuin kulkukeppejä sumeilematta ja julmasti, perheitä on raiskattu ja tapettu, otettu ehkä orjiksi voittajille. Minkäänlaista yleistä turvallisuutta maan päällä ihmisillä ei aiemmin ennen nykyaikaa ole juuri ollut. Osa meidänkin aikalaisistamme muistaa edellisen sodan ajan ja on ollut siinä osallisena tai tietää läheistensä olleen osallisina.

 

Maailmanjärjestys ennen viime sotia näytti olleen toisenlainen. Oikeastaan jo Ranskan vallankumous 1700-luvun lopussa käänsi normaalina pidetyn maailmanjärjestyksen kumolleen. Sen jälkeen kuin hakemalla haettiin sellaista oppisuuntaa tai filosofiaa, johon maailmaa johdettaessa voitaisiin nojata. Syntyi teollista toimintaa, alettiin luottaa rahan valtaan, syntyi kommunismia, jossa nojattiin kansanvaltaan, hellitettiin ehkä liikaakin luottamusta kirkkoon, vaikka kirkko on pitänyt pintansa moraalinvartijana, kaivettiin esiin valistusfilosofien jaarituksia oppimisen tärkeydestä. Moneen suuntaan on ihmistä vedetty, kaikki oikeaan, kaikki vasempaan.

 

Kilpailullisuus on ihmisissä sisäsyntyistä. Kun joku tai joku ajatus, idea, hanke vie ihmistä, tälle ei juuri jää mahdollisuutta ajatteluun. Elämä täyttyy toisiaan seuraavista tapahtumista, joiden ulkopuolelle ei juuri kukaan heittäydy, joiden ulkopuolelle ei anneta kenenkään heittäytyä.

 

Olen influenssasta sitä mieltä, monta sellaista jo läpikäyneenä ja niistä selvinneenä, että mikä ei tapa, se vahvistaa. Ymmärrän ihmisten pelkoa sairastua ja kuolla. Elämä on elämän pituinen, se alkaa ja se päättyy. Tämän me ihmisinä voimme nähdä ja todeta. On myös jotakin sellaista, mitä me ihmisinä emme tavallisesti näe, jotakin näkymätöntä, käsin koskematonta, jotakin joka kannattelee meitä eteenpäin ihmisinä, vaikka sataisi pieniä rakeita. Normaali arki. Vaikka on levottomuutta ja pelkoa ihmisillä, että mitähän nyt tuleman pitää, osa meistä ihmisistä pitää valtaa siinä suuressa ympyrässä ilman pelkoa. Suuressa ympyrässä vallitsevasta levottomuudesta huolimatta jatkuu normaali arki.

 

Normaalin arjen säilyttämisessä nyt korona-aikanakin auttaa hyvä kirja.

 

Lukemista harrastaneena ihmisenä sanon usein, että kun lukee kirjoja, on poissa muusta pahanteosta.

 

Tuolla ulkomaailmassa näyttää olevan käynnissä aikuisten ympyräleikki, osalla on maskit kasvoillaan ja osa pärjää ilman. Kummat leikkijöistä viettää normaalia arkea?

 

Tällä ei tarvitse vaivata päätään, kun tarttuu hyvään kirjaan; maailma jäädä saa, seikkailut jatkuvat.

 

Kirjoituksen aiheena kuvaus korona-ajan elämästä.