Aikaleima Copyright Tyhjäpaperi © Tarja Kaltiomaa

TKK1202607101915

 

 

 

Maapallon tarina – ihmiskunta maailmana

 

 

Aikojen alusta saakka ihmisiä on kiehtonut maailma, jossa elämme. Ihmiskunnan tarinaan on lisätty kertomus kertomukselta, tarina tarinalta jokin palanen, joka on täydentänyt yleisesti hyväksyttyä maailmankuvaa. Kunkin aikakauden tieteilijät, uskonnon, psykologian ja kaikkien tietoalojen ajattelijat ovat omalta osaltaan vieneet eteenpäin ihmisen ja humaanisuuden näkemystä.

Vanhat filosofit aikanaan, jotka mittelivät maailmaa, olivat samalla luojia. Vanhimpia filosofeja olivat Sokrates, Aristoteles ja Platon, eikä vähäisin näistä tunnetusti ollut messias Jeesus Nasaretilainen, jonka tehtäväksi koitui todistaa ihmisen hengen voittavan kuolemankin rakkauden avulla. Näin sai syntynsä Raamatun Uuden Testamentin evankeliset tarinat. Näitten filosofien ja tietäjien avulla ihmiskunta on jaksanut ja jaksaa uskoa tähän usein kylmältä ja kovalta vaikuttavaan ihmisen ja luonnon maailmaan.

Ihmisten maailma oli olemassa jo ennen maapalloa, maapallon luontomaailma ja ihminen yhtenä biologisena lajina siinä on tuottanut uutta pohdittavaa jo noin 4000 vuotta sitten. Merkittäviä virstanpylväitä ihmisinä tiedämme olleen mm. egyptiläinen aika pyramideineen, jotka ovat kuin kiveen hakattu ja kivestä tuotettu muistomerkki, maapallon ajattelullinen alkupiste. Tuo alkupiste ei kuitenkaan ole ollut kaiken alku maapallolla, moni tuotettu ja säilytetty tarina on ollut ja on osa tarinan ja maailman kehittymistä, ajattelun ja maailman rakennusainesta, minkä avulla ihminen – alun perin henkinen ihminen – on sopeutunut asuttamaan maapalloa. Hyvin usein on voitu todeta, että ihmiskunta on tarpeellinen osa kaikkeutta ja siten sen kehittyminen nykyaikaiseksi elämänalustaksi, avaruudelliseksi planeetaksi nykyisessä muodossaan on ollut tarpeellista maailmakehitystä. Ihmiskunta on myös avaruudellisesti tärkeä ja tarpeellinen osa kaikkeutta, perustelen tämän kirjassani Kristillinen filosofia. Muita merkittäviä virstanpylväitä elämän rakentamisessa maapallolle on ollut juutalainen sivistys ja siihen liittyvä kerronta Raamatun Vanhassa Testamentissa. Nämä tarinat kuvaavat länsimaisen elämäntavan perustuksia, jossa ihminen on rakentanut elämäntapaa maapallolla, jossa ihmisen on mahdollista elää. Vaikka menneisyyden henkisissä maailmoissa on ollut paljon valmista elämäntapaa, jota on pitänyt maapallon luontomaailmassa palauttaa muistiin ja osaamiseen, ihmisillä on ollut jo paljon sellaisia valmiuksia, joiden avulla tämä on mahdolliseksi tullut. Elämä maapallolla.

Kirjoituksessa Lukemisen historiaa kuvaan ihmisen muistamisen problematiikkaa. Vaikka tiettyjä taitoja on ollut jo henkisesti, elämä todellisuudessa on ollut tavattoman vaativaa ja alkanut saada sivistyksellisempiä muotojaan sitä mukaa, kun ihminen on lajina alkanut myös muistaa. Muistaminen on aluksi perustunut kuvakirjoitukseen ja vastaaviin merkintöihin, jotka on aina pitänyt uudelleen löytää, sittemmin kehittyviin elämäntaparituaaleihin, jotka ovat kehittäneet muistamista. Myös kirjoitustekniikan kehittymisellä on ollut tärkeä merkitys länsimaisen elämäntavan muodostumisessa. Teoriani mukaan tämä ei ole tapahtunut kuin tyhjästä, vaikka sen nykyinen tulema on ollut vaivalloinen tie. Elämäntavan kehittymisessä tärkeää on ollut usko, toivo ja rakkaus. Uskontona ajanlaskun jälkeen vaikuttanut kristillisyys on mahdollistanut niitä kehitysaskeleita, joissa ihmiskunta maapallon osalta on saavuttanut tavoitteita olla globaali ja myös humaani mahdollisuus ihmisen lajina elää.

Ihminen, kuten niin monet sadat ja tuhannet tarinat ihmiskunnan menneisyydestä kertovat, olentona sisältää luovuuden, jossa on henkisesti monta ominaisuutta. Joskus näyttää siltä, että joku ihminen kantaa sitä kaikkea taakkaa yksilönä, joskus näyttää siltä, että sisältöä, tuottamista ja monenlaista köydenvetoa tapahtuu yhteisöllisesti. Tätä kaikkea ihminen ja ihmiskunta sisältää.

Maailmamme tuottaa paljon kysyttävää ja ihmeteltävää.

Usein kysytään, miksi pahuus sallitaan. Ihmiskunta kokonaisuudessaan ja sen ihmiset pyrkivät kohti hyvää, mutta älyllisesti ihmisestä ei voi erottaa ihmisen luonteen eri puolia, ei pahuutta ei hyvyyttä. Meissä kaikissa ihmisissä on taipumus ja mahdollisuus sekä hyvyyteen että pahuuteen, muuten ihminen ei ihminen olisikaan. Joskus jokin tapahtuma vaikuttaa pelkästään pahalta, mutta ajan myötä ja ajattelun myötä, kun tapahtuman järkytys lientyy, nähdään jälleen asia uudessa valossa, nähdään tapahtuneen ja tapahtumien välttämättömyys luomakunnan ja sen kehityksen kannalta.

Ihminen tarvitsee maailmansa, ihmiskunnan ja siis maapallon luontomaailmanaan.

Länsimaisen ihmisen maailmankuvana nähdään monipuolisuus, maailmankuvien näkemysten tarpeellisuus; mikään yksittäinen maailmankuva ei sellaisenaan kantaisi ihmiskuntaa hamaan tulevaisuuteen, vaan vallalla olevat länsimaiset maailmankuvat yhdessä. Ehkäpä tässä voidaan nähdä nykyisen milleniumin ajan näkemysten konkluusio, joka voi tuottaa elämän motivaatiota ja jaksamista kehittyvässä maailmassa jaksaa jatkaa eteenpäin. Ihminen tarvitsee virkistyäkseen ja elämään uskoakseen sekä nostalgiaa että uskoa huomiseen, tulevaisuuteen.

10.7.2026 Tarja Kaltiomaa