Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Linkit korjattu 21.3.2023 TK
|
Tulikuuma luumutorttu 1 lehtevä voitaikina 2 kaksi purkkia luumuhilloa 1 tuubi sokerikuorrutetta Sulata jäinen taikina. Valitse noin 26 cm piirakkavuoka. Painele sulanut taikina vuokaan. Levitä päälle luumusose. Viimeistele reuna lusikalla painelemalla. Paista taikinapaketin ohjeen mukaisesti uunissa, esimerkiksi 200 asteessa 35 minuuttia. Uunista otettu tulikuuma torttu on syytä jäähdyttää hyvin ennen tarjoilua. Valmiin ja jäähtyneen tortun päälle pursotetaan sokerikuorrutetta. Nautitaan sellaisenaan, tai jäätelön, kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera. Luumutortun voi valmistaa myös niin, että korvaa toisen purkillisen hilloa vastaavalla omenasoseella. Hillot kannattaa sekoittaa erillisessä astiassa ennen taikinan päälle levittämistä. . Tuubi = muovikuoreen pakattu sose Reseptin nimessäkin mainittu tulikuumuus on ominaista luumuhillolle, kun sitä on paistetuissa leivonnaisissa. Asia kannattaa huomioida huolellisesti ja antaa piirakan jäähtyä hyvin. |