Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Linkit korjattu 21.3.2023 TK
|
Riisipudding Ainekset suunnilleen: 1 ltr maitoa 2 dl vettä 2—2 ½ riisiä 1—2 tl suolaa hieman vaniljasokeria Valmistetaan tavallinen uuniriisipuuro. Voidaan käyttää joko punaista maitoa, luomumaitoa tai uutta vanhanajan maitoa. Tällöin saadaan täyteläisempi puuro. Riisinä käytetään puuroriisiä, josta osa voidaan tarvittaessa korvata muullakin riisillä. Yhden ja kahden hengen talouksissa puuroa riittää useaksi päiväksi. Sitä voi nauttia päiväruuaksi, jälkiruuaksi tai iltapalaksi. Lämmitetään annos puuroa mikroaaltouunissa. Lisätään lämpimään puuroon valmisvaniljakastiketta ja marjahilloa, esimerkiksi mansikka– tai vadelmahilloa. Siltä varalta, että lukija ei tiedä, kuinka valmistetaan uunipuuro, laitan tähän varmuuden vuoksi. Suuri, noin 2-litrainen uunivuoka voidellaan voilla tai margariinilla, riisit kaadetaan vuoan pohjalle, sekä mausteet. Riisin päälle kaadetaan vesi ja maito. Annetaan hiljalleen paistua noin 150—175 ºC:ssa. |