Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Reseptissä esiintyneitä virheitä on korjattu klo 23:00. Linkit korjattu 21.3.2023 TK
|
Raparperipiiras 1 murotaikina 2 tuubia raparperisosetta 5 tl kanelia 4 ½ tl inkivääriä 1 rkl sokeria Sulata jäinen murotaikina. Valitse noin 26 cm piirakkavuoka. Painele sulanut taikina vuokaan. Levitä päälle raparperisose. Ripottele kaneli ja vielä sokeri piirakan päälle. Viimeistele reuna lusikalla painelemalla. Paista murotaikinapaketissa olevan ohjeen mukaisesti uunissa, esimerkiksi 200 asteessa 35 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai jäätelön tai kermavaahdon kera. Juomaksi voi valita esimerkiksi limonadia, kahvia tai teetä. Tuubi = muovikuoreen pakattu sose Omena-raparperipiirakan voi valmistaa korvaamalla toisen tuubin raparperisoseella. Soseet kannattaa sekoittaa erillisessä astiassa ennen vuokaan levittämistä. Leivontakokemuksia: Nyt syysaikaan, kun tuoretta raparperia ei ole saatavilla ja jos ei ole tullut pakastaneeksi kevään satoa, on todella ilon aihe kaupan vihannesosaston tarjonta, hedelmätuubit. Löytyvät tavallisesti samasta paikasta kuin vihannestuubit. Tuottajille olisi varmaankin hyvä vinkki, että jos kesän päärynäsato on runsas, tuosta sadosta saattaisi riittää myös tuubituotteeksi. Uskon, että tämän reseptin mukainen päärynäpiiraskin olisi makoisa. |