Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa Linkit korjattu 21.3.2023 TK
|
Omenainkiväärikiisseli 5 vihreää omenaa ½ dl sokeroituja inkivääripalasia 1 dl sokeria 1—2 dl rusinoita 1 l vettä ½ tl suolaa maissi– tai perunajauhoa paketin ohjeen mukaan Omenat kuoritaan ja lohkotaan kiehuvaan veteen. Lisätään muut ainekset, mutta suuruste (maissi– tai perunajauho) vasta kun kiisseli on soseutettu. Suuruste lisätään pakkauksen ohjeen mukaan. Rusinat lisätään, kun kiisseli jäähtyy kattilassa. Kun kiisseli on jäähtynyt noin puoli tuntia, se kaadetaan tarjoiluastiaan. Kiisselin voi valmistaa myös omenasosetuubista, jolloin niitä tarvitaan kaksi tuubia yhteen litraan ja yksi tuubi puoleen litraan vettä. Kiisseli sopii nautittavaksi esimerkiksi piparkakkujen tai sokeri-kanelikorppujen kera. |