Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202212041229

 

 

Sukat

 

Sukat leikkivät omia leikkejään,

piiloutuvat, katoavat, löytyvät taas.

Sukkien leikki on melko rajua nykyään.

 

Kävivät käsiksi, muuttuivat sukkarannekkeiksi.

Yhä useampi tahtoo käsiksi käydä,

rannekkeena hillua, esillä olla.

 

Tavalliset sukat on piilossa ulkona,

keikkuvat joskus pöydillä huomiota saadakseen.

Yleensä kuluttavat lattioita, kuluvat itsekin.

 

Kuluneet sukat eivät siis tyytyneet osaansa.

Alkoivat keikkua sukkarannekkeina,

eivät tahdokaan enää vain kadota.

 

Suurissa marketeissa on ihan kauheat sukkajuhlat.

Viime vuosina paikallisissakin. On väriä, on kuvioita,

ihan päätä huimaa sukkien riemu tuo.

 

Katosivat sukkahousut, ovat taas tulleet muotiin.

Sillä aikaa kansa, minäkin, on tullut uuteen muottiin.

Tarvitaan jättimäisiä sukkahousuja, jokaiselle sopivat.

 

Sukankuluttajakansaa olemme pohjoisen maan ihmiset.

Sukkien riemuvoitto on villasukkien.

Talvella saavat valtaa villasukkaneuleet, puikot kilisee.

 

4.12.2022 Tarja Kaltiomaa

Verkkosivusto Tyhjäpaperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa