Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202511171926

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Uusi Suomi –verkkolehden Vapaavuoro-palstalla 8.10.2025 TK

 

 

 

Ajankohtaista Verkkosivusto Tyhjäpaperi Copyright Tarja Kaltiomaa

12.1.2026

 

Legendat: Tarinoitten maailma

 

Kuvitelmaa, muistamista, paljon ennen Sokrateen aikaa, paljon ennen nykyistä maapalloa. Ihmisten maailma on tarinoitten maailma. Raamattu muistuttaa, että alussa oli sana. Mitä tämä tarkoittaa? Tämä tarkoittaa mielestäni sanallista kerrontaa ja sanallista mielikuvamallia, joka on ihmisellä kuvallista mielikuvamallia vanhempaa kerrontaa ja siten henkisesti vanhimpien ihmisten ajattelutapaa ja luomista. Mysteerit ja legendat ovat syntyneet muinoin niin sanottujen Story Teller -ihmisten suunnitelmina tuottaa todellisuuteen tarina. Siksi vanhat tarinat ja sadut, legendat, alkavat sanoilla Olipa kerran.

 

Uskon, että mystiikkaa ja todellisuutta yhtyy nykyään näyttömahdollisuuksien ja tekniikan myötä. Voimme jopa uskomattoman vanhoja tarinoita nähdä kotitelevisiostamme tai uutuustarinoina elokuvateattereissa. Kuitenkin mielemme mieltää nämä tilanteet nykyaikaisen katsojan kannalta häivyttäen mystiikan ja tyynnyttäen katsojat normaaliin arkiseen viihdeteollisuudesta nauttimiseen. Tarve kertoa tämä ilmestyi mieleeni selitystarpeesta.

 

Vanhoissa filmeissä ja nykyäänkin elokuvissa naisen käyttäytyminen miehen edessä vaikuttaa hieman löyhäpäiseltä (mielestäni). Nainen seisoo kokovartalopeilin edessä ja mies peilin vieressä katsomassa naista. Nainen on alasti muutoin, mutta hänellä on ylellinen viitta hartioillaan. Nainen katsoo sekä peiliä että miestä jännittyneen näköisenä ja antaa viitan laskeutua jalkojensa juureen. Toisin kuin nykyajan ihmisinä mieltäisimme, että kyseessä olisi hääyöhön viittaava tilanne, arvelen kyseessä olleen vanhimmissa tarinoissa ihan muusta asiasta. Kyseessä on ollut niin sanottu siirtymäriitti.

 

Vanhimmissa tarinoissa nainen on ollut vahvempi osapuoli mieheen nähden. Osa nykyajan naisista on edelleen hengessään ja siten luonteeltaan ihmisinä vahvaluonteisia, ennen on sanottu Jumalattaria.

 

Jumalatar on pitänyt miestä palvelijanaan ja on saattanut pitää tietenkin uskottua miestä luotettavimpana henkilönä itseänsä kohtaan.

 

Edellä mainitussa tilanteessa nainen salaseuramaisesti on yksin miehen seurassa, koska hän aikoo siirtyä toiseen maailmaan.

 

Antamalla viittansa pudota, nainen paljastaa alastomuutensa ja hänen vartalonsa katoaa. Nainen siirtyy peilin kautta pois tilanteesta, pois huoneesta, pois näkyvistä. Tämä on ollut henkimaailmassa mahdollista ja jopa tarpeellista. Nainen on saattanut olla läsnä kyseisessä maailmassa tietyn oman tehtävänsä vuoksi ja luotetun miehen avulla pääsee pois ja pääsee jatkamaan elämäänsä toisaalla. Tämä selitys ja visio mielessäni heräsin tänä aamuna. Tämä selitys johtuu siitä, että vain nykyaika on alkanut pitää naista alempiarvoisena ja jotenkin typeränä. Nainen on kuitenkin tavallisesti se viisaampi osapuoli. Ei nainen ole vanhoissa tarinoissa riisuutunut antautuakseen miehelle, vaan päinvastoin: poistuakseen elämänsä näyttämöltä. Rakkaustarinat ovat tätä perua ollessaan tavattoman traagisia. Vielä nykyäänkin syvä rakkaus saatetaan kokea vastaavasti. Nainen olisi kohtaamassa luotettavimman miehensä vain tämän avulla poistuakseen elämänsä näyttämöltä. Tilanne maapallolla on kuitenkin erilainen kuin se on ollut menneissä tarumaailmoissa, joista meillä on edelleen kirjojen avulla tietoja ja myös vanhoissa elokuvissa. Tekemällä tehtäviin elokuviin on ehkä vaikeaa uskon puutteen vuoksi saada näkymää poistua peilin kautta toiseen todellisuuteen, mutta joissakin elokuvissa tämä on naisen vahvan tahdon avulla saattanut onnistua. Itse olen sellaisia elokuvia nähnyt. Eräissä piireissä saattaa syntyä nykyäänkin ajatuksia, että tämän tarinan tai projektin on aika loppua. Siksi ihmiset kuin oman luontonsa vuoksi olisivat tuottamassa näyttämöltä poistumisen jollekin ihmiselle, vahvalle tarinoitten naiselle. Onko tämä selitys sille, että niin usein murhan uhrit ovat kauniita naisia? Nykyään kuitenkin me ihmiset olemme maapallolla luontomaailman biologisia ihmisiä, jotka kuolevat, kun henki lähtee. On saattanut kyseessä olla vanhaperäinen legenda nykyelämässä, jonka tilanne kärjistyy murhaan. Tämä sen vuoksi, että muut ihmiset murhan myötä ”pelastuisivat”. Olen pitkään television katsojana pohtinut syytä siihen, että murhan uhriksi on usein valikoitunut kaunis nainen, mutta joissakin tapauksissa myös iältään vanha nainen. Nykyaikainen lainsäädäntö rankaisee murhaamisesta murhaajaa vankilalla. Vielä pahempi rangaistus on huono omatunto, joka jää murhaajan kannettavaksi. Luontomaailmassa meidän ihmisten, vaikka olisimme hengeltämme miten vanhoja, on uskottava luonnolliseen kuolemaan ja luonnolliseen poistumiseen. Tähän on nykyään lain mukainen oikeus ihmisillä.

 

Eduskunta Suomessa on lehtitietojen mukaan pohtimassa niin sanotun armomurhan laillistamista. Olisiko tällaisen hankkeen perustelu vanhoissa legendoissa? Ihmiset, jotka toiselle ihmiselle tai itselleen olisivat armomurhaa hankkimassa, saattavat olla niin sanotun psykoosin vallassa, kiinni joissakin vanhojen tarinoitten mysteereissä, joista irtautumiseen he eivät näe muuta mahdollisuutta tai vaihtoehtoa kuin murhata joku lähipiirinsä henkilö, ilmeisen yleisesti nainen. Jospa murhien motiivit eivät olisikaan aina kuolleen ihmisen omaisuus, joka sekin vaikuttimena näyttelee omaa rooliaan, vaan ihmisten mielissä elävät legendat, henkinen ahdistuneisuus maailmansa jatkumisen osalta. Kaivataan tarinan päättymistä ja uskotaan elämän jatkuvan parhaimmin hautajaiskokemuksen myötä, kun uhrin hautajaisia vietetään. Yleensä vanhahenkinen ihminen arvelee itse olevansa mukana hautajaisissa vieraana ja joku toinen ihminen on saanut poistua elämästä.

Kerron vielä tarinan selityksenä, että moni vanhahenkinen ihminen sisäisessä ajanlaskussaan elää elämää noin 20 – 25 vuoden sykleissä. Tämä selittää avioerojen yleisyyden. Avioituminen tapahtuu nuoruuden ajan päättyessä noin 20 vuoden ikäisenä. Avioliitto kestää usein pisimmillään noin 20 vuotta. Lapset lähtevät ”pesästä” noin parikymmentävuotiaina. Seuraava avioliitto kestää vanhuuden kynnykselle saakka noin 20 – 40 vuotta. Tämä jaksotus on suurella määrällä ihmisiä sisäisenä elämän kellona, ajanjaksoina, jolloin ihminen parikymmentä vuotta elettyään tiettyä elämänsä jaksoa, odottaa pääsevänsä eteenpäin elämässä, on kyseessä jokin ero, muutto, kuolema tai muu vahva elämäntapahtuma, jota ihminen pitää vedenjakajana elämässään. Tietenkin on luonnollista, että kaikki päättyy aikanaan, mutta nykyään on mahdollista itse erkaantua tilanteesta, jota ei muiden ihmisten vuoksi kestä. Esimerkiksi nykyään ihmiset työnsä tai muun varallisuuden myötä elättävät itse itsensä sen sijaan, että ensisijaisesti odottaisivat ja kärkkyisivät joltakin sukunsa vanhemmalta jäseneltä perintöä. Nykyään elämän tiedostavuus ei vielä ole kovin korkealla, joten ihmiset toimivat elämän jaksottamisessaan tiedostamattaankin.

 

Monen ihmisen saattaa olla vaikeata elää yksin. Tällöin ihminen ”altistuu” sille elämän normaalille tarinalle, joka ohjaajana toimii rakkaus. Ihminen, tarkoitan tässä nainen, kohtaa elämänsä miehen ehkä vielä viimeisillä vuosikymmenillään ja elämän murhenäytelmä alkaisi olla valmis kohdattavaksi; aika poistua näyttämöltä. Tämä asia tapahtuu väistämättä myös yksin eläjälle. Musta kuilu häämöttää asian tiedostavalle. Ihmiset ovat elämän ja kuoleman suhteen yksilöllisiä ajattelijoita. Koen tämän olevan totta, koska kirjassani Kristillinen filosofia kerron elämän jatkumisesta henkisenä jatkumona: ihminen ei kuolemassakaan pääsisi itseään karkuun. Tämän asian kohtaaminen yksin tai yhdessä rakkaan kanssa on mahdollista levollisin mielin, kun ymmärtää itseään ja on itsensä kanssa sovussa. Luonnollinen kuolema ei ole paha asia, vaan osa luonnollista elämää. Ihmisen hätyyttäminen, pelottaminen ja uhkaaminen sen sijaan on osapuolille paljon vaikeampi asia kuin elää ja antaa toisen elää. Maailmamme ei enää ole vailla resursseja, voimavaroja ja varallisuutta, elää normaalia elämää, kuten niukaksi tuotetuissa elämän ja kansakunnan tilanteissa toisinaan on ollut. Yleistä kansakunnan hysteriaa saattaa olla nähtävissä niin sanottuina laman tai sotahankkeiden aikoina. Näitä poliitikot tuottavat tahallaan, jotta kansakunta voisi huokaista ”helpotuksesta” ja uusi aikakausi alkaisi taas kansalle. Onko siis joissakin tapauksissa sotien lietsonnassa kysymys tästä samasta taustalla ihmisen hengessä ja mielissä vaikuttavasta seikasta? Ihminen on mystinen olento, hölmöläiskansan valtaa toisinaan hengissä ja ihmisissä levinnyt levottomuus – haetaan irtipääsyä mahdollisista mieltä vaivaavista syyllisyyden ja synnin tunnoista: etsitään uhria ristille. Aikoinaan Jeesus Nasaretilainen teki tämän palveluksen ihmisille jo. Tämän pitää riittää todisteeksi siitä, että elämä jatkuu. Arkiseen elämään voi kansa palata muun muassa kirkossa käymisen avulla. Levoton mieli rauhoittuu vanhojen tarinoitten äärellä ja siunauksella ihminen voi hyväksyä oman elämänsä ja myös toisten elämän. Elämä jatkuu: elä ja anna toisten elää!

 

12.1.2026 Tarja Kaltiomaa