Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202511171926

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Uusi Suomi –verkkolehden Vapaavuoro-palstalla 8.10.2025 TK

 

 

 

Ajankohtaista Verkkosivusto Tyhjäpaperi Copyright Tarja Kaltiomaa

4.1.2026

 

Filosofia: Kansalaisuus kontra poliittinen päätöksenteon kenttä

 

Ilman vuorovaikutusta ei luultavasti syntyisi juurikaan uusia ajatusmalleja ja uusia näkökulmia tarkastella maailmaa, ihmisten maailmaa. Postilaatikosta kolahti eteisen lattialle ajatus82-kirja, josta olen nyt lukenut vain yhden artikkelin, nimittäin Eerik Lagerspetzin kirjoituksen ”Valehtelu ja salailu politiikan välineinä”. Kirjoittaja sanoo kirjoituksen loppupuolella, että hänellä on monta palloa ilmassa ajatuksiaan kootessaan kirjoitettuun muotoon. Näin voin myös sanoa heti tuoreeltaan mainittua kirjoitusta kommentoidessani. Lagerspetz nojaa kirjoituksessaan kahteen tunnettuun politiikkaa kirjoissaan käsitelleeseen filosofiin Emmanuel Kantiin ja Hannah Arendtiin. Myönnän, että itsekin mielelläni luen heidän kirjojaan ja siten suurin piirtein yksi minunkin ajatuspalloni on peräisin näiltä kirjoittajilta. Nyt kuitenkin hyppään erään ilmassa olevan palloni tunnelmaan, jossa vetoan sekä menneeseen näiden kirjoittajien mukana että nykyhetkeen valistusfilosofien työn onnistuneen nykyaikana, nykyhetkeen, jossa itseni tavalla moni muukin kirjoittaja ja ajatteleva ihminen voi elää maailmassa, jossa valistusfilosofien unelma kansalaisyhteiskunnasta on totista nykyistä totta ja erityisesti länsimaisen ihmisen, kansalaisen, arkea. Olen aiemmin kirjoittanut käsitteestä huomiotalous. Ehkä enemmän kuin koskaan länsimaisen nykyaikaisen politiikan aikana – jonka juuret eivät vielä ole kovin syvät maapallon globaalihistoriassa – politiikan kenttä ei ole enää juuri valistusfilosofien työn onnistumisen myötä samalla tavalla ihmisten johtamista kuin politiikan piirissä toimiminen on ollut vielä ennen maailman sotien jälkeistä aikaa. Kirjoituksessa voidaan tällä tavoin pystyttää rajalinja ajallisessa mielessä, ja oman kirjoitukseni rajalinja on sotien jälkeinen aika. On tapahtunut sellaisia mullistavia politiikan kentässä ja kansalaisten elämässä todentumia, että sillä on ollut oma vaikutuksensa siihen, että nykyään kansalaisyhteiskunta on todellisuutta ja totta.

 

Voisin kuvitella Emmanuel Kantin omana aikanaan nimenomaan haaveilleen kansalaisyhteiskunnasta, koska hän on elänyt 1700-luvun loppuvaiheiden aikana ja moni asia hänen elämänsä ja aktiivikirjoittajana toimimisensa aikana on ollut huolestuttavalla tolalla nimenomaan politiikassa ja kansalaisten mahdollisuuksissa toimia oman yksityisen elämänsä suhteen. 1700-luku on ollut vielä yksinvaltiaiden aikakautta, jossa valtaa pitävien kuninkaallisten eräänlaisena mahdollisesti jopa sisäisenä ja kansalaisiin kohdistuvana velvollisuutena on ollut vallan käytön näkyvät muodot. Jos valtaa ei ole kohdistettu näkyvästi kansalaisiin, tuolloin vielä on elänyt ihmisten parissa vahvan johtajan dilemma voimakkaan vapauspyrkimysten nousun tapahtuessa ihmisen mielissä samaan aikaan. Tällaiset poliittisen kentän tapahtumat ovat purkautuneet rajusti tunnetuin seurauksin.

 

Kirjailija ja filosofi Hannah Arendt joutui kohtaamaan rajun koneellistetun sodan kentän omana aikanaan. Hän luultavasti naisena ja rauhaan tottuneena persoonana on tehnyt päätöksen uhrata omaa aikaansa tuottaa Michel de Montaignen ajatuksia kirjoituksiinsa, jossa hän luultavasti on kokenut oman rauhallisen elämänsä sujumisesta huolimatta nostaneensa päänsä sodan melskeissä muitten aikalaistensa yläpuolelle. Näin päättelen hänen kirjansa Viva activa – Ihmisenä elämisen ehdot perusteella. Montaignen kirjoitusten Esseitä ja Tutkielmia ansiona voidaan pitää hänen oman kirjallisen rajalinja pystyttämisestä aikaan ennen ajanlaskun alkua vanhimpien tunnettujen filosofien aikakauteen noin 1500-luvulla kirjoittaessaan näkemyksiä oman kirjastonsa sisällöstä. Montaigne kirjojensa perusteella näyttää keskustelleen oman kirjastonsa kirjoittajien kanssa ja näitten tunnelmissa ja siten hän on siirtänyt melko varhaista politiikkaa ja kansalaisuutta koskevaa kirjallisuutta meidän aikamme lukijoitten saataville. Voimme näitten kirjoitusten perusteella sekä ajatella niin, että samoja asioita on käsitelleet jo varhaista maan päällä eläneet ajattelijat ja kirjoittajat kuin nykyäänkin, mutta voimme samaan aikaan todeta monen asian olevan eri tavalla kuin aiemmin länsimaisen ihmisen maan päällisen elämän kehittymisen alkujuurilla on ollut. Mikä on ollut niin eri tavalla?

 

Eri tavalla on ollut tiedotuksen laajenevat piirit. Vanhaan aikaan ennen nykyistä suurta teknisen kehityksen alkutaivalta ihmisten ajatukset ja kirjoituksetkin todennäköisesti lähtivät kirjoittajan pöydältä vain tuttujen ihmisten vaikutuksesta. Mikä on kirjoituspöydän asema kulloinkin kirjoittajan kannalta. Kun ihminen kirjoittaa kynällä kirjoitusvihkoon tai erillisille paperiarkeille, lukija ja ymmärtäjä todennäköisimmin on hänen henkilökohtainen tuttunsa ja ymmärtäjänsä, jolle hänellä on tilaisuus ennen kirjoituksen luovuttamista eteenpäin omalta työpöydältään keskustella kirjoituksesta ja sen merkityksestä hänelle itselleen, kirjailijalle ja filosofille, ajattelijalle ja itsekin lukijalle. Tämän kirjoitukseni innoittaja Eerik Lagerspetz on varsin lukenut henkilö. Kirjoituksen viite- ja lähdeluettelon on luetettavan vajaa kolme sivua pitkä. Käsitykset kirjoituksen Valehtelu ja salailu politiikan välineinä” ovat siis hyvin perusteltuja monelta kantilta. Nyt oma tilanteeni kirjoittajana on erilainen. Toki minäkin vetoa muihin kirjoittajiin kuten Lagerspetziin, Arendtiin, Montaignen ja Kantiin ja koen eläväni sivistyneessä maailmassa, jossa järkevät ihmiset kirjoittavat näkemyksiään keskittyneesti ja ajattelevaisesti.

 

Lähtökohta ja syy kirjoittamiseen voitaisiin katsoa olevan kirjoittajan tilanne työpöytänsä äärellä. Minun ilmassa olevia pallojani ovat siis kansalaisyhteiskunta, valistusfilosofien työn onnistuminen, mikä edellä mainitun on mahdollistanut, länsimaisen talousalueen suotuisa kehitys sotien jälkeen ja nykyinen huomiotalous. Tyypillisesti omalta työpöydältäni lähtevät kirjoitukset eivät kohtaa ensimmäiseksi henkilökohtaista keskustelua tutun ymmärtävän ystävän kanssa, vaan lähetän kirjoitukseni pyykkinarukirjeenä jokaiselle, jota mahtaa kiinnostaa, suoraan nykyaikaiseen internet-verkostoon nähtäväksi ja luettavaksi. Kirjoittajana, runoilijana ja blogistina (pyykkinarukirjeet) olen toiminut suunnilleen vuodesta 2001 asti, aluksi en ole tiennyt luetaanko kirjoituksiani vai ei, nykyään käsitys lukijoista on vahvistunut. Kirjoittamiseen liittyviä henkilötietojani on julkisesti esillä some-alustoilla, joten omasta puolestani en siten koe olevani täysin tuntematon kirjoittaja. Tiedot kirjailijan työstäni ovat avoimesti internetissä nähtävillä. Kuka lukisikaan täysin tuntemattoman kirjoittajan kirjoituksia? Tämä lienee myös tärkeä syy kirjoituksessa vedota aiempiin kirjoituksiin, niitten kirjoittajat ovat usein tunnetumpia kuin juuri nyt kirjoittava henkilö.

 

Johtaminen ja nimenomaan poliittinen johtaminen on ennen valistusfilosofien työn onnistumisen aikakautta, nykyistä poliittista ja demokraattista politiikan ja vaikuttamisen kenttää, ollut johtamista suoraan jotakin päämäärää kohti. Poliittinen vaikuttaminen on ollut yksinvaltiaan pyrkimysten toteuttamista käytännön elämässä. Ihmisillä ei ole yleensä kansalaisina ollut luku- tai kirjoitustaitoa, joten kansalaisen, on tämä ollut virkamiehen asemassa, sotilaan asemassa tai tavallisena arkeaan elävänä ihmisenä, on ollut henkilökohtaisista taidoistaan riippumatta velvollisuus osallistua käskyketjuun käskyjen toteuttajana. Toki virkamiehet ja poliittisissa tehtävissä toimijat ovat osanneet lukea kuten yleensä ylhäisösukujen ihmiset ovat osanneet. Lukijoitten prosentuaalinen osuus kuitenkin on ollut melko pieni. Ihmiset olivat tottuneet tottelemaan käskyjä ja noudattamaan niitä ehdottomasti.

 

Näitten ilmaan nostamieni pallojen joukossa on vielä eräs pallo tämän kirjoituksen nostamana. Tämä pallo on julkisen tiedotuksen osuus poliittisessa kentässä.

 

Kansalaiset nykyään valitsevat edustajia edustamaan itseään ja asioitaan kansalaisina politiikan kentällä. Kansalaisina olemme paljon valistuneempia kuin koskaan aiemmin, onhan Suomessakin oppivelvollisuus ollut jo yli 180 vuotta. Oppivelvollisuus koskee kaikkia syntyneitä alaikäisiä lapsia, joten voimme olettaa kansalaisten pystyvän itsenäiseen elämäntapaan hallintojärjestelmän hallinnoimassa maassamme. Tämä seikka koskee kaikkia eurooppalaisia kristillisen uskonnon vaikutuksessa olevia maita. Kristillisyys on uskontona yhteinen aate- ja moraalipohja asioitten käsittelyssä. Tähän kansalainen oppii jo koulussa nojautumaan ja uskoo omien asioittensa hoitamisen olevan järjellisten ja järjestäytyneen yhteiskunnan kansalaistoimintaa.

 

Ennen valistusajan nykyistä tulemaa ja toteutumaa ihmiset ovat eläneet suoraan komentoketjun osasina, ja heidän on hengissä pysyäkseen pitänyt oppia tottelemaan ehdottomasti. Nykyään ihmisistä voidaan sanoa, että he ovat vapaita ja riippumattomia kansalaisia, jotka elämässään toteuttavat ihmisen elämän peruskäsityksiä, joka on luontomaailmassa kaikilla elollisilla taustapyrkimyksinä, tosin ihmisillä sosiaalisen lajin erikoistumisvaikutuksessa, mikä toki eriyttää pyrkimykset yksilöllisemmiksi kuin vastaavaksi muiden nisäkäslajien velvoite luontomaailmassamme on. Ihmisen tärkeimmät yksilöelämän pyrkimykset lajin eteenpäin menemisessä, lajin säilymisessä ja ihmiskunnan kannalta ja ihmiskunnan jatkumisen kannalta ovat ruuan hankinta ja perheen perustaminen. Nämä perustarpeiden ja lajin säilymisen menetelmät länsimaisessa elämäntavassa ovat käytännössä kuten ennenkin mutta niiden toteuttaminen on yksilön kohdalla joskus vaikeata ja joskus paljon helpompaa kuin aiemmin poliittisen kentän sallivuuden rajoissa on ollut mahdollista. Miten kansalainen voi nykyään kokea olevansa velvollinen tottelemaan käskyjä, olevan vapaa toteuttamaan elämäänsä ja unelmiaan, olevansa rajoitettu maan lakien ja kulttuurisen ja sen myötä uskonnollisen rajoittavuuden myötä siinä ikään kuin vaihtuvien poliittisten päättäjien luomassa tunnelmassa ja ilmapiirissä, missä kulloinkin elämme. Tätä ilmapiiriä säätelee vahvasti julkinen tiedotus eli lehdistö uudenlaisine teknisine saavutuksineen, joita ovat televisio ja internet. Mielestäni Eerik Lagerspetzin kirjoitus salailusta ja valehtelusta on varsin virkistävä kansalaisen näkökulmasta, se on jopa vapauttava kirjoitus ja näkökulma. Kun luin hänen tekstiään ajatus82-kirjasta suhtauduin aluksi skeptisesti aiheeseen sikäli, että pyrin olemaan rehellinen ja avoin kansalainen ja kirjoittaja. Hänen kirjoituksensa koen olevan itselleni tarpeellinen, ja kuten sanoin vapauttava. Lehtien ja poliittisten uutisten lukijana vapaudun kansalaisena ja yhtenä poliittisen kentän asukkaana siitä, että minun pitäisi olla osa jotakin komentoketjua ja odottaa politiikalta tai lehdistöltä itseäni koskevia ja elämääni kansalaisena määrittäviä käskytyksiä. Ei – poliittinen kenttä kontra kansalainen on nykyään niin monitahoinen, että tuollainen käskytysketju on tullut mahdottomaksi, kuten Lagerspetz sanoo, että mahdottomaksi on tullut tavallaan myös valehteleminen, koska siitä on tullut niin yleistä. Mielestäni tästä seuraa, että kansalaisena vastuu omasta ja lähimmäisten elämästä voi hyvin olla nykyistä hyvinvointiyhteiskunnan mallista. Ihmisen voimat eivät yksinkertaisesti voi riittää täysin erilliseen ja itsevaltiaan asemaan kansalaisena edes omassa elämässään. Kansalaisyhteiskunta näyttää tarkoittavan yhteisvastuuta oikeutetusti. Kaikella, mitä on tuotettu, on oma tärkeä merkityksensä.

 

4.1.2026 Tarja Kaltiomaa