|
Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
|
|
Maailma on vanha Maailma on vanha Ihmiset siis muuan silloin elänyt nainen kauan kauan sitten keksivät kuvajaisen lähteen silmän josta saattoi nähdä kasvonsa. Kertoi asiasta näkijä - kuvansa oli nähnyt kuvasi näkemäänsä luultavasti näyn innoituksen liioittelemana. Oli näkijä nähnyt lähteestä kuvajaisen jossa siniset kirkkaat silmät katsoivat vaaleitten hiuspehkojen läpi ruusunpunaisen suun somasti hämmästellen näyn kauneutta. Tuo kertomus levisi muinaisten ihmisten keskuuteen jättäen kaipauksen nähdä tuo näky joskus. Peili keksittiin paljon myöhemmin mutta se mitä peilin pinnalta haluttiin nähdä ei jättänyt rauhaan. Oli naiset siitä lähtien olleet tyytymättömiä omaan peilikuvaansa. Totuus voi olla rakkautta. Nainen voi rakastua omaan peilikuvaansa ja hyväksyä elämänsä ja maailmansa todellisuuden. Ja sallia maailman jatkuvuuden. 11.4.2024 TK |