Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202507080746

 

 

Luonnon helmassa

 

Tuuli tyttärenä keinuttaa oravan poikasia pesässään. Keinuttaa iltaisin uneen, aamuisin pörröiset herättää, pilviverhon karkottaa. Toisinaan hädän tuottaa, myrskynä pelottaa. Kun kaikki jälleen selviää, oravaemo rakkaudesta kiittää, poikasiaan varjelee, hädän hetki ohi on.

 

Vesi veljenä lainehillaan lammen sorsanpoikia keinuttaa, sorsaemo edellä viipottaa, poikaset perässä kiiruhtaa, koko sorsaparven koossa pitää, lammen pinta auringossa kilottaa. Lumpeen lehdelle poikaset hyppää, siinä hetken levähtää.

 

Aamuauringon valo antaa säteillään metsän siimeksessä hyttysten parvena tanssia, pimeän yön jälkeen leikki säteiden keinussa kuin iäistä on. Ei siinä tunnu talven kylmyys, ei leikkiään hyttysten lumen aitius eikä elon vaara, vaan elämän autuus outo mielekkyys.

 

Pensas sähähtää, vasa laukkaa metsäaukiolle hirviemon perässä, lauma on hajalla, toistensa kuulolla. Ilma kantaa värähtelyt kaiken toistensa kuulumiset, metsän suurten kuningasten juttutuokion häiriintymättömän. Lepohetki luonnon metsän siimeksessä lauman elämän rauhan hetki on.

 

Polskahtaa lammen järven reuna, ainoa ääni kantaa, väreilee luonnon ranta, majavan hylkeen tai muun ehkäpä rotan, saukon elohon kantaa kuulon tarkkaan varoa, suuren pedon reitillä poikaset laskea, varoitus pelko auttaa valpastumaan, elämän jatkumaan.

 

Elämän keinu avaruuden planeetta ihmislasta keinuttaa, tuudittaa äidin, luontoäidin hoivissa. Pihakeinu hiljaa tuulen työntelemänä yöllä.

 

8.7.2025 TK