|
Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
|
|
Enkeli Runon säilä totuuden miekkana mahdollista on tuntea, lukea vanhoja runoja, vain mennyt aika viisauden tarjoaa runoilijoitten kertomaa. Niin kävi kuin sä kirjoit, sen elämä sulle tarjosi, niin pimeni myös näkösi, menetit täyden päivän sen kirkkauden. Ei kirkkaus, ei rakkaus, ei loistava kärsimyskruunukaan kohtaloas tarpeeksi kolhia saa, vaan saa maanpäällinen arki, ihmisen harmaa arkinen elo, sun sielus tyynnyttään. Kuljit sä pohjoisen pimeän läpi silmät sokeana, ja siten opit lienee kuulemaan. Kuin enkeli taivaan – ei välitä maan päällisen riennoista, vaan ei edes ohjannut sokean kulkua, itse kuljit vaan. Kuljit sä kohti – ylhäinen, kuljit kohti sitä, mitä ei kehua olisi saattanut, oisit jo luopunut. Näet edelleen paremmin kuin muut näkevät, näet asiat viisaammin, ehtona vain on mun, on ehtona äitien maan. Ei lokahan heitä heittää saa, maan vaaroihin tahallaan, on tehtävänä sielut kaikki yön sylistä pelastaa. Toiviotie näyttäytyy mallina maan, vain näkevä ja tunteva tietää sen, kaikki elo arkea vaan. Määränpää ei näkyvissä tarjolla, on vain kulkua maan, määränpää vain sydämessä, aina mukana, kaskena peltona maa. Mitä on olla perillä? saatat sä kysyä. Ihminen on perillä – ei huomaakaan, aina vaan. 5.2.2025 Tarja Kaltiomaa |