Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK120260250938

 

 

Aamuyöllä 2

 

Hereillä pitää öinen lamppu, kuu taivaalla,

hereillä pitää jo kolmatta, neljättä yötä.

 

Etsittävänä on kuin itsestään hiekanjyvä

kätkeytynyt kipeästi,  tekee kipeää.

 

Hiekanjyvä tauluissa, kirjassa, sannalla,

käden selkämyksessä, maailman tässä vaiheessa.

 

Mustaherukkamehua lasissa, mustaherukkaligööriä

toisessa, oranssin värinen lasin jalka kierona.

 

On meitä kulkijoitakin niin moneksi, ettei

Suomen liitto maiden kanssa yksin pätisi,

ei riittäisi ilman uskoa, mihin riittää pitäisi.

Kummun kellot lyö yön aamun tunteina,

aseena vain sanan säilä, kynä mahtavan kädessä.

 

Voiko rakkaus muuta ollakaan kuin viatonta ja

puhdasta, jos olisi muuta, muuta vain olisi.

                          

Rakkaus on mahtivoima, ilman sitä en voisi,

emme voisi kukaan, säästyä tulikiven katkulta,

siltä kamalalta hiileltä, joka kekäleisin silmin katsoo

kiinni pitäisi.

 

Rakkaus ei kuitenkaan piile kenenkään muun mukana,

ei kenenkään muun sydämessä, ei kenenkään muun mukana.

 

Rakkaus on vahvin voima itselläni, rakkaus on tahdon voima,

kulussa omani.

Sortuu heikot elon tiellä, sortuu ja kaatuu jopa hiekan jyvähän.

 

Voi luulla, että vahvin voima luovuttaisi, kulkisi

aurinkoporttihin, kuin iäksi katoaisi päältä maan.

 

Niin on käynyt kuitenkin, vaan on kirjoihin kirjoitettu,

seinävaatteisiin kudottu, rakkaus palaa voimaksi maan,

maan äitien sydämiin.

 

Ei hylkää äiti lastaan, ei hylkää pienokaisiaan,

ei hylkää äiti kaikeksi ajaksi, vaan kuiskaa hiljaa,

aina vaan, itsehän me tänne aina palaamme.

 

Ei ole kypsä avokado maa, maapallo jatkaa

kulkuaan avaruuden radallaan.

Ei ole nykyihmisen vaikeaa maata, maailmaamme

pelastaa, se pitää vain kaiken kaikkiaan hyväksyä,

vain hyväksymällä paranee.

 

Paranee ihmiset siinä.

 

5.2.2026 Tarja Kaltiomaa